Lip-Lapin käytännöllinen vesijettilaituri sopii jetin kiinnitykseen ja säilytykseen. Säästät aikaa sekä vaivaa, kun et joudu nostamaan jettiä trailerille tai jättämään sitä veteen vaan ajat sen käytön jälkeen jettilaiturille. Pohja pysyy paremmin puhtaana ja ajo-ominaisuudet hyvänä.
Jettilaituri toimitetaan kätevästi osissa; 3 ponttoniosaa ja liitososat. Osat painavat yhteensä noin 120 kiloa ja ne mahtuvat esimerkiksi pakettiautoon tai peräkärryyn. Tuplajettilaituri kootaan kahdesta jettilaiturista lisättynä tuplajettilaiturin liitososilla, eli tuplajettilaiturin osat painavat yhteensä noin 250 kiloa. Rahditettuna laituri mahtuu yhdelle Eurolavalle.
Jettilaituri kiinnitetään isompaan laituriin, jonka kautta kulku jettilaiturille tapahtuu. Jettilaituri voidaan kiinnittää kelluvaan tai kiinteään laituriin. Laiturin on oltava riittävän tukeva, vakaa ja kunnolla ankkuroitu paikoilleen, jotta se jaksaa pitää myös jetin ja jettilaiturin paikoillaan. Monet kookkaammat mökkilaiturit täyttävät tämän vaatimuksen, samoin pienvenesatamat. Isomman kelluvan laiturin kansikorkeus pitää olla minimissään 40 cm, jotta jettilaituri mahtuu isomman laiturin kylkeen kiinnitetyn putkikiinnikkeen alle kellumaan. Suositeltava kansikorkeus on 50-55 cm.
Asennuksessa kiinteään laituriin pitää ottaa huomioon vedenkorkeuden vaihtelu. Jettilaiturin pitää päästä liikkumaan ylös ja alas vedenvaihteluiden mukaan. Kiinteän laiturin kansikorkeus vedenpintaan nähden vaihtelee, ja samoin sen kylkeen kiinnitetyn putkikiinnikkeen. Pitää siis varmistaa, että veden noustessa jettilaituri ei pääse nousemaan kiinni putkikiinnikeeseen, ja toisaalta veden laskiessa, ettei ankkuriputket pääse luiskahtamaan pois jettilaiturin kulmissa olevista rei’istä.
Jettilaiturin kantavuus on noin 1000 kiloa. Koottuna jettilaituri painaa noin 120 kiloa.
Tämä riippuu tietysti henkilöstä, mutta myös jetin painosta. Laiturin kantavuus riittää kaikkein isoimmillekin jettimalleille, mutta mukavinta sen käyttö on kevyempien jettien kanssa. Näitä painavimpia malleja lukuunottamatta jettilaiturin käyttö sujuu hyvin. Jos tuntuu, että jetti ei heti liikahda, kannattaa vähän nostaa keulasta toisella kädellä ja työntää samalla ohjaustangosta. Jos jetti on seissyt pitkään laiturilla käyttämättömänä, veden heittäminen jetinpohjan ja laiturin väliin auttaa.
Suosittelemme kiinnityssarjan käyttämistä, jotta jettilaituri saadaan kiinnitettyä tukevasti ja se on turvallinen käyttää.
Törmäyslista suojaa vesijetin keulaa, jos vesijetti ajetaan laituriin liian kovalla vauhdilla. Törmäyslista on valmistettu muovista ja se on ilmatäytteinen.
Esitteestämme löydät kaikki laiturimallimme, lisäosat, tarvikkeet sekä varaosat hintoineen. Lisäksi esitteessämme on paljon muuta hyödyllistä tietoa esimerkiksi ankkuroinnista sekä tuhti tietopaketti muista laitureihin liittyvistä asioista.
Lip-Lap Laituri Oy
Y-tunnus 0414754-4
Åbynkuja 5, 01730 Vantaa
Olemme avoinna arkisin 09:00 -16:00.
Lauantaisin ja sunnuntaisin olemme suljettuna.
Lip-Lapilta suuret ja pienet laiturit kaikkiin tarkoituksiin. Katso kaikki mallit ja hinnat.