Lip-Lap Laituri historia
”Toivottavasti voimme ratkaista teidänkin laituriongelmanne”
– Pentti Palotie
Lip-Lapin tarina lähtee liikkeelle yrittäjä Pentti Palotien keksinnöstä. Vuonna 1965 Pentti osti perheelleen kesämökin, joka tarvitsi toki myös laiturin. 1960-luvulla teollisia laituriyrityksiä ei juuri ollut, joten laituri oli siis rakennettava itse. Haastetta työhön saatiin siitä, ettei mikä tahansa laituri mökin rantaan kelvannut, vaan Pentti oli asettanut rakentamiselle selkeät kriteerit. Laiturin täytyi olla säädeltävissä veden pinnan vaihtelun mukaan, mutta kuitenkin vakaa niin ettei se heiluisi, kelluisi tai keinuisi. Laituri piti pystyä nostamaan helposti rannalle talvehtimaan ja sen piti tietysti olla myös edustavan näköinen. Laituri haluttiin oleskelupaikaksi, eikä vain rakennelmaksi, jota pitkin hakea vettä tai mennä uimaan.
Aivan uudenlaista laituria ei niin vain rakennettu, ja niin alkoi pitkäjänteinen kehitystyö. Uuden idean työstäminen ei sinänsä ollut Pentille uutta, olihan hän tunnettu ideoistaan ja keksinnöistäänkin – jopa siinä määrin, että hän oli saanut lempinimen Edi, yhdysvaltalaiskeksijä Thomas Edisonin mukaan. Lisäksi Pentti ja hänen vaimonsa olivat kovia yrittäjiä ja elantonsa he saivat omistamastaan pitsitehdas Pirjo-Pitsistä.
Ensimmäinen vuosi Pentillä meni prototyypin suunnittelussa: Nämä 1960-luvun ensimmäiset kokeilut ovat pohja Lip-Lapin nykyisillekin laiturimalleille, vaikka toki moni asia on myös muuttunut vuosien saatossa. Periaate on pysynyt samana: veden pohjaan tulee pohjatassu, joka kannattelee laituria. Tassu toimii erilaisissa pohjissa, oli se sitten kiveä, mutaa tai upottava, koska se on kooltaan iso ja kantava (60 x 60 cm). Pohjatassun kiinnitys pylvääseen tapahtuu sokalla eikä hitsaamalla, joka antaa tassulle tilaa myötäillä pohjan muotoja.
Ensimmäinen laiturimalli oli Jokamies, T-mallinen pylväslaituri. Käyntisilta oli alussa vielä 80 cm leveä, mutta se leveni seuraavalla vuosikymmenellä jo 143 cm:iin.
Kaikkiaan jo ensimmäisestä kokeilusta tuli sen verran onnistunut, että naapurit ja mökillä vierailevat tuttavat kiinnostuivat laiturista ja alkoivat kysellä itselleenkin samanlaista. Laiturin kehitystyö oli onnistunut ja kiinnostusta oli, joten kaupallistamista voitiin aidosti lähteä pohtimaan ja niinpä seuraavat vuodet käytiin läpi raaka-aineita, sarjatuotannon organisointia, alihankkijoita ja mainontaa. Pitsikutomon tiloihin raivattiin verstas laitureille, jossa laitureita työstettiin ja työkalut säilytettiin. Alkoi Lip-Lap-laitureiden tuotanto.
Jokamiehestä tuli Suomen ensimmäinen kaupallinen pylväslaituri ja Lip-Lapista vanhin edelleen toimiva suomalainen laituriyritys. Suomalaisista laituriyrityksistä kelluvia laitureita tehnyt Sofa Laiturit oli aloittanut hieman aikaisemmin kuin Lip-Lap, mutta Sofan toiminta on jo loppunut.
1970-luvulla työ kaikkineen oli vielä hyvin omaehtoista. Työtä tehtiin pitsikutomon tiloissa, oman perheen ja Kimmon kavereiden voimin. Puutavara tilattiin läheisistä puutavaraliikkeistä, ei tehtaista. Nostimet kasattiin itse. Laitureita mainostettiin ja myytiin messuilla ja seurattiin kun suusta suuhun kiersi tieto hyvistä Lip-Lapin laitureista.
1970-luvun toisella puoliskolla siirryttiin laitureiden metallipylväistä alumiiniprofiiliin. Putket olivat ”vähän kuin purjevenemasto”, noin 80 tai 90 mm halkaisijaltaan. Nokia Nordic Aluminium pursotti alumiinit ja yrityksen kanssa tehtiin ammattimaiset lujuuslaskelmat ja muotit alumiinielementeille. Laitureita kehitettiin myös niin, että laiturin kylkeen tuli kiristin, johon pylväs kiinnitettiin.
Innovaatioiden myötä tuotanto todella alkoi muuttua harrastuksesta teolliseksi. Lip-Lapilla alettiin siirtyä sadan laiturin tuotantoon. Yhteistyökumppaneiksi löytyi jo alkuaikoina tekijöitä, kuten Imatran voima, joka sinkitti tarvittavia rautaosia. Kuninkaan Lohet -viilatehtaaltakin saatiin joitain osia. Ja toki tekniikan lisäksi myös laitureiden värimaailmaa laajennettiin. 1970-luvun hengen mukaisesti laitureita sai keltaisina, punaisina, valkoisina ja ruskeina.
Kekseliäisyys ja sinnikkyys yritystoiminnan kivijalkana
1970-luvulla Paloteiden perheen elanto tuli vielä pääasiassa pitsikutomosta, mutta kesäisin laiturikaupat veivät enemmän ja enemmän aikaa. Tuolloin Pentin poika Kimmo oli jo kaksikymppinen nuorukainen, joka teinivuosistaan asti oli autellut isäänsä laiturikaupoilla. Kun Kimmo pääsi armeijasta 1973, laiturituotanto täytti jo täysin hänen kesänsä. Käytännössä poika Kimmo Palotie hoiti sarjan valmistuksen ja vastasi lähetyksistä ja tuotannosta. Isä, Pentti Palotie, johti yritystä.
Vaikka työskentely oli vielä sivutoimista ja töitä tehtiin lähinnä perheen ja ystävien kesken, kasvoi toiminta vuosi vuodelta. Ensimmäinen hyppäys liiketoiminnassa tapahtui Venemessujen yhteydessä. Venemessut pidettiin tuolloin Messuhallissa Mannerheimintiellä, joka nykyään tunnetaan nimellä Töölön kisahalli, ja sinne Lip-Lapkin pystytti oman osastonsa. Suosio oli taattu! Sanomalehdet kuvasivat, miten laituriosastolla ihmisiä oli kuin muurahaisia ja Uusi Suomi julkaisi uudesta laituriyrittäjästä ison artikkelin. Näkyvyys kasvoi kerralla ja myynti lähti entisestään kasvuun.
1970-luvulla kesälomat olivat pitkiä ja monet viettivät ne alusta loppuun kesämökeillään. Mökkeilyyn ja sitä myötä laitureihin haluttiin siis panostaa. Varsinkin kaupunkilaiset halusivat jo tuolloin helppoutta ja asiantuntemusta myös laiturikaupoilla ja sitähän Lip-Lapilta saatiin. Lip-Lapin laitureita pyrittiin alusta asti tekemään asiakkaille mahdollisimman helpoiksi käyttää. Kasaaminen ja kuljettaminen tuli olla helppoa niin ostajalle kuin asennusporukalle. Mikäli asennus tai vuosittaiset syys- ja kevätnostot eivät ostajalta onnistuneet, hoiti Lip-Lapin porukka ne. Ensimmäisten asiakkaiden laiturit hoidettiin maalle ja keväällä takaisin järveen ilmaiseksi, koska työstä ajateltiin saatavan hyvää oppia jatkoa ajatellen. Pikkuhiljaa huolloista alettiin toki pyytää pientä palkkiotakin. Lip-Lapin huoltosopimukset ovat edelleen osa yrityksen palveluja asiakkaille ja niiden merkitys on korostunut paljon entisestään.
Lip Lap, Lip Lap, maanmainio laituri!
Vuonna 1980 Lip-Lap siirtyi kokonaisuudessaan Kimmo Palotien käsiin, samalla kuin perheen toinen yritys, Pirjo-Pitsi tuli Kimmon siskon Sirkun hoidettavaksi. Kimmon sanojen mukaan hänellä oli ”kultamuna kädessä” – ja siihen täytyi siis panostaa. Alkoi 80-luvun järjestelmällinen kehitystyö ja kasvu. Työtä tehtiin kesäisin aamuyöstä iltayöhön ja Kimmon päivät olivat 16-, tai jopa 18-tuntisia.
Kimmon isän ystävä Kilpeläisen Pentti alkoi suunnitella uusia laiturimalleja Kimmon kanssa. Nyt saatiin myös kelluva laituri valikoimiin. Kelluvaan laituriin kehitettiin styroksitäytteinen alumiinikelluke, joka täytettiin pienillä styroksihelmillä ja joiden sekaan työnnettiin lopulta noin sormen paksuinen, rei’itetty teräsputki. Rei’istä ohjattiin kuumaa höyryä, joka turvotti styroksihelmet ja lopulta styroksi jähmettyi yhdeksi kokonaisuudeksi. Kelluke painoi vain reilut 10 kg ja oli siten paljon kevyempi kuin vaikkapa nykyiset kellukkeet. Aluksi kelluvaan laituriin ei tehty käyntisiltoja ollenkaan. Styroksihelmet olivat pieniä, kevyitä ja helposti lenteleviä. Tuohon aikaan tuotantotiloista löytyikin pölisevää valkoista styroksia ympäri hallia.
Kelluvan laiturin lisäksi 80-luvulla ryhdistettiin Lip-Lapin ulkoista ilmettä. Kimmon kotitalon alakertaan raivattiin konttoritila yritykselle ja pihalle saatiin mallilaitureita esille. Mainontaan panostettiin ja ystäväporukalla kasattiin Lip-Lapin kuuluisa mainossävel. Kuten aiemminkin, työ tehtiin omalla porukalla kekseliäästi, mutta ammattitaidolla. Mukana oli muun muassa näyttelijä Heikki ”Rele” Kosunen, jonka kylpyhuoneessa äänitettiin liplattavan veden ääntä.
Tuotanto muutti 1980-luvun puolenvälin jälkeen uusiin vuokratiloihin Pirjo-Pitsin lopetettua ja jälleenmyyntiäkin lähdettiin kokeilemaan Honkarakenteen kanssa. Valikoima laajeni laitureista itsesuunniteltuihin uimaportaisiin.
Oloneuvos, Jokamies, Edi, Jami ja kaikki muut
1990-luvun toisella puoliskolla siirryttiin jälleen uusiin, isompiin tuotantotiloihin Vantaan Keimolaan. Pylväslaiturit pysyivät tärkeimpänä myyntituotteena muiden tuotteiden tukiessa kokonaisuutta. Ponttonilaitureiksi oli kehitetty iso- ja pikku-Suvit.
Vaikka Lip-Lapin nimen tarina on jäänyt historian hämärän peittoon, löytyy yrityksen laitureiden nimille jo tarinat. Jokamies oli vakiinnuttanut paikkansa ensimmäisenä laiturimallina, mutta 1990-luvulla seuraksi oli tullut jo huomattava valikoima erilaisia malleja. Löytyi Kimmon isän kunniaksi nimetty Edi, löytyi Tarkka-Poikaa, joka oli Jokamiehen kevyempi ja halvempi versio. Ja löytyi Jamia, Kimmon ystävän mukaan nimettynä.
Vielä 1990-luvullakin kehitystyö, myynti ja tuotanto tehtiin pääasiassa omalla tutulla porukalla. Kaikki kehitys- ja myyntityö tehtiin me-hengessä, samalla myös kaveriporukan yhteiseen aikaan panostaen. Kesän kiireistä huolimatta aika on jäänyt mieleen leppoisana ja mukavana. Liiketoiminta luisti, asiakkaat hakivat laiturielementtejä paljon tehtaalta itse, ja myös asensivat ne itse. Laituri oli 1990-luvulla vielä luksustuote, josta pidettiin huolta eikä varaosia laitureihin ollut myynnissä eikä niiden perään kyllä kyseltykään.
Vakiintunut ja odotettu kesän merkki – Lip-Lap Laiturit!
2000-luvun puolelle tultaessa Lip-Lap oli jo vankan jalansijan saanut, laajalti tunnettu laituriyritys. Mikäli pitkään mainos-TV:n puolella pyörinyt mainos ei heti tullut keväällä ohjelmistoon, soitti kanavan myyntipäällikkö Antikainen jo Kimmolle ja kyseli mainoksen perään. Se kun oli katsojakunnalle toivottu ja odotettu kesän merkki.
2000-luvun puolelle tultaessa yritys vakiinnutti kasvunsa ja tuotantonsa seuraavaksi kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Vuonna 2000 oli muutettu nykyisiin tuotanto- ja toimistotiloihin. Liikevaihto nousi tuolloin saman tien lähes 40 prosenttia, kun myyntitoimisto ei enää toiminutkaan omakotitalon alakerrassa. Myös uusi, laajempi työyhteisö alkoi muovautua. Taloon tulivat töihin Kimmon ystäväpariskunta, Kari ja Anne Suonsilta, joiden laiturikauppaan kasvanut poika Tomi työskentelee nykyisin Lip-Lapin myynti- ja markkinointijohtajana. Kari toimi Kimmon oikeana kätenä ja Anne taas asiakaspalvelussa ja hallinnossa. Taloushallinta ja palkanlaskenta olivat vielä Kimmon siskon, Sirkun käsissä.
Tuotantopuolelle palkattiin ensimmäinen ulkopuolinen työntekijä, Gambiasta aikoinaan Suomeen muuttanut Mustapha. Hän on töissä Lip-Lapilla edelleen ja on täten yrityksen pitkäaikaisin, luotettu ja ahkera työntekijä. Enimmillään työntekijöitä yrityksessä oli 2000-luvun puolella yhdeksäntoista, mukaan lukien Kimmon kaksi poikaa Mikko ja Jussi, joista Mikko on edelleen yrityksen toiminnassa mukana hallituksen jäsenenä. Kirsikkana kakun päällä olivat Seitsemän veljeksen nimin ristityt betoniponttonilaiturit, joita kuvailtiin markkinoinnissa ”jykeviksi kuin seitsemän veljestä”. Näistä malleista neljä löytyy edelleen valikoimista.
2000-luvun aikana Lip-Lapin jälleenmyyjäverkostoa on kasvatettu säännönmukaisesti ja verkosto kattaa nykyisin koko Suomen. Yhteistyö muidenkin eri toimijoiden välillä on kasvanut ja vakiintunut. Yhtenä isona muutoksena yrityksessä otettiin verkkokauppa käyttöön 2010-luvun puolessa välissä. Laiturikauppa on pysynyt ennallaan, mutta laiturimyyntiä tukevien oheistuotteiden osuus on kasvanut. Asiakkaat hoitavat ostoksia paljon jälleenmyyjien tai verkon kautta, vaikkakin kyllä Lip-Lapin toimistolla Vantaalla käy edelleen kesäisin entisenlainen kuhina.
Kimmo taas on pikkuhiljaa siirtymässä syrjään yrityksen päivittäisestä toiminnasta, mutta kyllä mies seuraa edelleen yrityksen liikevaihtoa ja käy säännöllisesti jututtamassa työntekijöitä niin hallin puolella kuin toimistollakin. Onpahan käynyt niinkin, että Lip-Lapille tulleet asiakkaat ovat luulleet työvaatteissa pihaa lakaisevaa Kimmoa hallin työntekijäksi. Myyjille asia on selvinnyt, kun asiakas sisään konttoriin astuessaan on kehunut, miten hyvin ”tuo teidän siivoajanne” on osannut laiturimalleja jo pihalla esitellä.
Lip-Lapin ja Savorak Laitureiden yhteinen tulevaisuus
Lip-Lap osti Etelä-Savossa toimivan Savorak Laiturit -yrityksen 1.4.2021.
Laituriyritysten yhdistyminen ei ollut aiemmin Lip-Lapin suunnitelmissa, mutta kun mahdollisuus ostamiseen tuli vastaan, asiat etenivät nopeasti. Savorak oli jo vuosia suuntautunut vahvasti julkiselle puolelle ja myy edelleen paljon laitureita venekerhoihin, kuntiin ja satamiin. Myös Savorakin innovatiivisuus ja kehityshalukkuus tekivät Lip-Lapin ydintiimiin vaikutuksen.
Yrityskauppojen ansiosta yritys laajentaa toiminta-aluettaan ja ajatuksena on, että Lip-Lap ja Savorak voivat yhdessä kattaa kaikki erilaiset laituritarpeet Suomessa. Savorakin innovatiivisuus yhdistettynä Lip-Lapin kokemukseen, maineeseen ja tunnettuuteen luovatkin vakaat hartiat laituriliiketoiminnan kehitykselle.
– Yhteinen tulevaisuutemme näyttää hyvältä ja odotukset ovat kovat. Tomi Kokkosen (Savorakin perustaja) kanssa löytyi heti yhteinen sävel. Näen hänessä itseni 30 vuotta sitten: hänellä on taustalla yrittäjyys, hän tekee kamalasti töitä ja suunnattomasti hänellä on myös ideoita, listaa Kimmo.
Lip-Lap ja Savorak tekevät nyt yhdessä töitä suomalaisen laiturirakentamisen eteen ja paljon on suunnitelmia laiturituotannon ja -myynnin kehittämiseen. Jatkossa Lip-Lap ja Savorak voivat yhdessä palvella entistäkin paremmin kaikkia laiturin tarvitsijoita mökkiläisistä laajojen satamaprojektien suunnittelijoihin.
